Suoraan sivun sisältöön

Aava Uusikuu - Vedessä palaa - Musiikkia Mirkka Rekolan runoihin

1. Vedessä palaa

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

2. Ilta

Soi korvissasi runot. Kaikki, kaikki.
Alue, valtatie ja etäisyys
ei enää ole raja askelille.
Tie luokse pois
ei johda. Läheisyys
on sama tosi: uni molemmille.
Rakastit vettä – vesi laulaa nyt.
Suluton, vapaa, ääriänsä vailla.
Kuin puuton ranta, jolle istahdit
kestävät aallot tänään
kiven lailla.

3. Laulu

Unohda aalto. Ei se enää tule.
Ei mikään ollut vettä raskaampaa.
Unohda kaikki, tämä silmänlume
ja tämä leikki, joka uuvuttaa.

Näe etäälle ja elä lokin lento,
sen levollinen kaari maisemaan
ja sitten laulu, hiljainen ja hento,
ja pieni laine kuulumaisillaan.

4. Pimeässä

Janoisen päivän jälkeen
juon unta raskaammin,
vaan karvas sapen maku
on pantu uniinkin.

Hävitä pilvi, Herra,
pimeä, sateeton.
Join kerran auringosta
ja tahdon auringon!

5. Kevät

Ei tunne virta pajun aavistusta,
ei paju virtaa, ruohoa ei puut,
ei hiirenkorvat kuule valitusta
– jos kärsitkin, et siitä mistä muut.

Kuin kiven miete, ilmaisua vailla
tähyät etäisyyteen, juureton.
Allasi kätkön aarteettoman lailla
vain karu pinta, tyhjä, kasvuton.

6. Uneen

Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.

Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.

7. Palaamaton

Niin lapsellista,
hymyyn houkuttavaa
kysyä itseltänsä
miten vuori
tai meri viihtyy nyt,
kun olet poissa.
Ja eikö öisin
tuuli tartu lyhtyyn
ja etsi kuulijaansa
kaikkialta
valaisten rinteitä
ja rantamia
ja luoden levottomat varjot
seinämille.
  Ei vuori tiedä
  mitä annoit sille.

Niin lapsellista
luulla pienen laulun
noin säilyvän
ja yhä siellä soivan
tai tähden lentävän
kuin kerran ennen
ohitse huipun
veden kalvoon asti
tai luulla veden
siellä kaipaavan
kuvaasi vuoren
mustaa selkää vasten.
Niin lapsellista
palaamattomille.
  Ei meri tiedä
  mitä annoit sille.

8. Edessäsi

Jäisen kylmät, kovat
omat kämmeneni ovat.

Kaikki tahrat pesi
lumenluoma vuorivesi.

Älä koske, älä anna,
mitään en voi kätees panna.

Jäisen itkun ainoastaan
sisimpäsi tulta vastaan.

9. Paju

Partaalla
viileän virran
muistatko
pienimmän pajun.

Kun menit
pilveni kaikki.

Nyt ylösnouseva latva
pilvien pyhyyttä
loukkaa.

10. Tänään

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?
Runot: Mirkka Rekola: Vedessä palaa (1954)